Ajatuksia kauneudesta / Thoughts about beauty

Tänä päivänä voin sanoa, että pidän itseäni kauniina ja erityisenä (vaikka olenkin äskettäin synnyttänyt ja kroppa on vielä aika rapa kunnossa). Osittainen kiitos tästä kuuluu miehelleni, jonka edessä minulla ei koskaan ole ollut häpeän tunteita. Hän ei koskaan ole luonut minulle paineita olla tietynlainen. Olen nimittäin painiskellut ulkonäköni kanssa joitakin vuosia sitten paljonkin – löytänyt itsestäni sitä sun tätä, minkä olisin toivonut olevan toisin. Vertailin itseäni muihin, usein malleihin ja näyttelijöihin. Ihannoin langan laihuutta ja tarkkailin kehoani paljon. Jo hyvin varhaisina teini vuosina minulla oli päiväkirja johon olin tehnyt itselleni tiukat säännöt siitä, kuinka paljon ja kuinka usein saan syödä makeaa. Tämän muisteleminen huvittaa, mutta toisaalta kauhistuttaa, sillä olin todella kapoinen ja hoikka – aina ollut.

Ulkonäkökeskeisyyteeni ja huonoon itsetuntooni vaikuttivat paljon mm. media (sen luomat kauneusihanteet), parisuhde jossa miehellä ei ollut tervettä käsitystä naisesta ja kauneudesta (ja useiden muidenkin miesten kommentit naisista ylipäätään), ja se, mitä sydämessäni oli, ei saanut tarpeeksi huomiota. 

Tiedostan, ettei minulla ollut juurikaan suhdetta omaan sydämeeni. En osannut pysähtyä pohtimaan ajatuksiani, tunteitani ja reaktioitani, joita huono itsetuntoni nostatti pintaan. En tiennyt, että sydämeni oli siltä kohtaa kipeä, kun vasta myöhemmin. Toisekseen, en myöskään ymmärtänyt mitä kauneus on. Tiesin kyllä pääni tasolla: kauneus on sisäistä - niin kuin sanotaan - mutta ei minun sydämeni sitä ihan todella uskonut.

Nyt ymmärrän, että sydämeni on se kuka minä olen. Se mitä sydämessäni on, heijastuu myös ulkoiseen olemukseeni, kaikkeen mitä puhun ja teen. Ymmärtäessäni elää enemmän elämää sydämestäni käsin, ulkonäkööni liittyvät paineet alkoivat kadota, eikä esim. medialla ollut minuun enää samanlaista voimaa. Sisälläni alkoi pikkuhiljaa kasvaa itsevarmempi ja rohkeampi nainen joka sanoi: ”hemmetti. Minä olen kaunis. Minähän en median ja kauneusihanteiden orjaksi aio ryhtyä!” Aloin oikeasti oivaltaa, että kauneus lähtee ensisijaisesti sisältä ja kuinka tärkeää on varjella ja tutkia sydäntään, koska sieltä lähtee koko elämä.

Toivoisin, että minulla voisi olla rakastavainen sydän. Että näkisin toisten sydämiin, pysähtyisin kuuntelemaan, itkisin ja nauraisin, tuntisin, eläisin enemmän. Ja se mitä minulle loppujen lopuksi jää ja mikä todella on merkityksellistä kun täältä joku päivä lähden, on se, kuinka paljon elämässäni on ollut rakkautta. Jos pitäisi valita ulkonaista kauneutta tai rakkautta ja viisautta, haluaisin mieluummin enemmän rakkautta ja viisaamman sydämen.

En kuitenkaan tarkoita, että naisen ei kannata laittautua/ehostautua, tuoda esiin persoonaansa tai harrastaa liikuntaa ja syödä terveellisesti. Ei piiloutuminen, vääränlainen vaatimattomuus, liikunnan puute tai jatkuva lohturuoan mättäminenkään ole tervettä. Kannatan kaikessa tasapainoa, joka tekee onnelliseksi ja tuo hyvää mieltä/oloa, ilman, että ulkonäkööni liittyvät asiat hallitsevat, tuovat paineita, en koskaan tunne olevani tarpeeksi ja tekevät minusta pinnallisen.

Vanheneminen on ärsyttävää. Kukapa ei haluaisi säilyttää kimmoisaa ja hehkuvaa ihoa. Mutta toisaalta kun olen asiaa pohtinut, on siinä hyvätkin puolensa. Muutokset kehossa ja kasvoilla haastavat sydäntäni näkemään sen, mikä on oikeasti kestävää ja todellista, kuka minä haluan olla ja mitä minun sydämessäni on. Määritänkö itseni sen mukaan, miltä näytän? Onko rypyillä oikeasti niin väliä, sillä minulla on ihana perhe, ystäviä ja rakkautta, joka on kuitenkin se kaikista tärkein asia koko elämässä? Ja jos nyt pohditaan ihan kunnolla, on maailmassa paljon naisia, joiden kasvot ovat tuhoutuneet syystä tai toisesta. Luulen, että jos minulle kävisi niin, ikävöisin ryppyjäni. On tullut myös katsottua kaikenlaisia dokumentteja köyhyydessä asuvista ihmisistä (mm. Arman Alizadin ristiretkiä), jotka raatavat päivästä toiseen saadakseen ruokaa suuhunsa ja kuitenkin heillä riittää iloa, sillä heillä on toisensa. Luulen, etteivät he murehdi moniakaan niin turhia asioita, kuin me länsimaalaiset. Köyhyyttä, sairautta tai mitään muutakaan kärsimystä en kenellekään toivo, mutta uskon, että sydän joka on nähnyt ja kokenut kipua, on saanut osakseen paljon sellaista viisautta, kypsyyttä ja kauneutta, jota ei koulujen penkeiltä tai marketin hyllyiltä saa.

Uskon, ettei plastiikkakirurgiaa tarvittaisi, jos me naiset (ja miehet) emme alistuisi sen sairaalloisen paineen alle, joka tänä päivänä meitä niin helposti kiusaa. Jos me ihan todella uskoisimme sisäisen ja ulkoisen kauneutemme voimaan ja keskittyisimme enemmän siihen kuinka sydämemme voi, ehkä vääränlaisten kauneusihanteiden voima murtuisi ja myös lastemme itsetunto voisi olla vahvempi.
Nainen (minkä ikäinen tahansa), ole ylpeä piirteistäsi, sillä kukaan toinen ei ole samalla tavalla ainutlaatuinen! Anna sydämesi tulla esiin ja loista kaikissa niissä väreissä, joita vain sinä omistat.

Ystäväni kirjoitti vähän aikaa sitten facebook- seinälle mielestäni liikuttavan keskustelun poikansa kanssa:

”Kyllä 5-vuotiaan pojan rakkaus voi olla hellyttävää. Näin eilen telkkarissa mainoksen muodonmuutosohjelmasta ja heitin vain, että oishan se itselläkin tarve jo muodonmuutokselle. Noel jäi tätä hiljaisuudessa pohtimaan ja myöhemmin kävimme seuraavan keskustelun:

-”Äiti mä en halua että sulle tehdään mitään muodonmuutosta.”
-  ”Miksi et? Eikö se ois kiva kun ois vähän jotain uutta?”
- ”Haluan että pysyt tällaisena. Nukutetaanko siinä muodonmuutoksessa?”
- ”Eikä nukuteta, ei se ole mikään leikkaus. Voitais värjätä hiuksia ja laittaa vähän kauniimmaksi.”
- ”En halua että sulla on vaalea tukka. Ja miten sua muka vois tehdä kauniimmaksi?”

                     

Today I can say, that I consider myself as beautiful and special (allthough I recently gave birth and my body is not in very good shape). Partly thank´s belongs to my husband, because he has never caused me to feel ashamed of my self. He has never put any pressure on me to be a certain kind of woman.You see, in my past i struggled quite alot with my looks - I found lots of things i wished to be different. I compared myself to others, often to models and actresses. I admired skinny ones and observed my body a lot. In my early teenage years I had a diary where I wrote clear rules for myself, how much and how often I´m aloud to eat sweets. Looking back on this makes me amused, but on the other hand it terrifies me, cause I was very skinny - always have been.

The things that had an influence on my self-esteem was media (standards of beauty), a relationship where the man didn´t have a healthy image of women and beauty (and many comments from other men) and what was in my heart, didn´t get enough attention. Now I´m aware of, that in those days I also didn´t have a very good relationship with my heart. I didn´t understand to pull up and ponder my thoughts, emotions and reactions that my bad self-esteem brought up. I didn´t know, that my heart was broken in that area, until later. On the other hand, I didn´t know what beauty was. In my head I knew that the beauty is inside - as they say - but in my heart I really didn´t believe that.

Now I understand, that my heart is who I am. All the things that I have in my heart, reflects on my outer beeing, in everything I do and speak. When I started to live my life more from the heart, the pressure concerning my looks started to fade away and for example media didn´t have the same kind of power on me anymore. There was growing a woman inside of me who started to be more confident and more brave that could say: "dammit. I am beautiful. I won´t be the slave of media and the standards of beauty!" I really started to realise, that beauty comes primarily from the heart and how important it is to guard and observe the heart, because the life comes from there.

I wish, that I would have a loving heart. That I would see the heart of others, that I would stay put and listen, that I´d be able to feel more, cry and laugh and live more. And what really matters in the end when I´m going to leave this earth, is how much love I have in my life. If I should choose outer beauty, or love and wisdom, I would rather have more love and a more wiser heart.

I don´t mean, that women shouldn´t never make up and do their hair, shouldn´t bring up their personality, exercise and eat healthy food. Either nor hiding and wrong kind of self-effacement, the lack of exercise and continuing eating of junk food is not healthy. I stand for the good balance that makes you happy and gives joy into life, without having the pressure of how I look and let that overrule me, without always feeling insufficient and without becoming to shallow.

Getting old is irritating. Who wouldn´t want to stay young and have a elastic vibrant skin. But in the other hand, when I have really thought about it, there´s some good aspects as well. All the changes on my body and my face challenges me to see, what really is lasting and real, who I wanna be and what is in my heart. Do I define myself by how I look? Do the wrinkles really matter, when I have a family, friends and love in my life, that is the most important thing in the life? And if you really want to dig deep, there is a lot of women, with ruined faces for what ever reason. If that would happen to me, I would miss my wrinkels. I´ve also watched some documentaries (among other things Arman Alizad) about people in poor circumstances, who work their asses off to get food, and still seems to be happy just to have each other. I guess that they don´t worry about the things we westerners often worry about, that actually in real life are so pointless. Poverty, sickness or any kind of misery I wish for no one, but I believe, that a heart that has seen and experienced a lot of pain, has received a lot of wisdom, maturity and beauty, that you can´t get from school or the the markets.

I believe, that we would not need plastic surgery, if we wouldn´t submit under the sick kind of pressure that prevails. If we would really, really believe the power in our outer and inside beauty and would focus more into what´s going in our hearts, maybe the wrong kind of standards of beauty would break and our childrens self-esteem would be stronger.

Women (in every age), be proud of your features, because no one else is unique in the same way. Let your heart be revealed and shine in all those colours, that is only your own.

My friend wrote a touching conversation with her son a while ago on her facebook wall:

"How moving is the love of a five year old. Yesterday I saw on a commercial of a makeover program and I just said, that maybe it would be time for some makeover on myself also. Noel stayed quietly thinking about this and later we had this conversation:

- " Mum, I don´t want you to have any makeover."

- "Why not? Wouldn´t it be nice to have something new?"

- "I want you to stay like this. Will you be put to sleep?"

- "No, it´s not a surgery. I would colour my hair and make myself more pretty."

- "I don´t want you to have a blond hair. And how could they possibly make you more beautiful?"